Perinnepihalla puuhaillaan

Perinnepihalla hommat ovat edenneet. Kesäkukkien taimet on istutettu omiin laatikoihinsa. Laatikot ovat väreittäin, kuvan vasemmassa laidassa on punaisia kesäkukkia, seuraavassa oransseja ja keltaisia, valkoisia, vaaleanpunaisia ja viimeisimmässä laatikossa sinisiä. Puoliympyrälaatikossa on kaikkien laatikoiden kasveja, sekä valkotupakkaa (Nicotiana alata), jo kukkivana. Laatioihin kylvettiin samoja kasveja myös siemenenä, jotta saadaan aikaiseksi jaksottainen kukinta.

280520141770[1]

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viljelylatikot ovat saaneet lisää kylvöksiä ja vanhat kylvökset ovat kasvaneet hyvin. Pensaita sekä ruusuja on siirretty näytemaalta perinnepihalle.

280520141773[1]

 

 

 

 

 

Perinnepihan viherhuone on saanut valkoisen värin pintaansa, sekä ulkoa, että sisältä.

Ensimmäisen vuoden viherrakennus opiskelijat ovat saaneet kiveystä tehtyä ulkoluokan ja viljelylaatikoiden edustalle, sekä kesäkukka laatiokoiden alueelle.

280520141775[1]

 

 

 

 

 

Asiat näyttävät siltä, että kaikki sujuu hyvin ja piha tulee nättämään upealta. Olemme tyytyväisiä siihen mitä olemme saaneet aikaan ja vaikka hommat ovat vielä kesken, alkaa valmistuminen pikkuhiljaa häämöttää näköpiirissä.

Share
Kategoria(t): Projektissa tapahtuu. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.